Koulutukset‎ > ‎

Agility

Kisat 2012

8.9 Kaupunkitaistelu.

Agility on hauska ja vauhdikas harrastus josta parhaimmillaannauttivat sekä koira että sen ohjaaja. Agility ei ole pelkästään rimojen yli pomppimista ja esteillä kiipeilyä. Agilityssä tärkeässä asemassa on myös koiran hallinta sekä koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö. 

Koiran ohjaajalle voi olla hyvin turhauttavaa jos hän joutuu suurimman osan maksamastaan treenaus-ajasta keskittymään aivan muihin asioihin paitsi agilityyn. Tätä varten seuramme järjestää kaikille agilityn alkeiskurssille haluaville koiran ja ohjaajan "Yhteistyötestin". Testin läpäiseminen on edellytys kurssille pääsemiseksi. Testiin kuuluu seuraavat osiot:
  1. AGI-Liitäjät Blogi

    seuraaminen taluttimessa häiriön alaisena
    Koira seuraa ohjaajaansa muista koirista juurikaan välittämättä. Ohjaaja saa jutella koiralleen koko osion ajan. 
  2. seuraaminen vapaana
    Koira seuraa ohjaajaansa ilman talutinta. Ohjaaja saa jutella koiralleen koko osion ajan 
  3. paikallaolo
    Ohjaaja jättää koiransa haluamaansa asentoon ja poistuu kymmenen metrin päähän. Koira pysyy paikallaan 30s. ajan. 
  4. luoksetulo
    Ohjaaja jättää koiransa haluamaansa asentoon ja poistuu kymmenen metrin päähän. Koira tulee kutsusta luo. 

* Koko testin ajan tarkkaillaan koiran suhtautumista muihin ihmisiin ja koiriin. Aggressiivisesti käyttäytyvät koirat joudutaan hylkäämään.  Muuta muistettavaa agilityn aloittamisen suhteen:
  • koiran tulee olla vähintään vuoden ikäinen aloittaakseen agility-harrastuksen 
  • koiran pitää olla terve 
  • juoksuista koiraa ei saa tuoda kentälle 
  • agility on hauskaa koiran ja ohjaajan yhteistä tekemistä; koiraa ei saa kohdella kovakouraisesti tai muuten asiattomasti! 
  • mieti mikä on koirallesi paras palkinto tehdystä työstä. Onko se lelu, herkkupala..? Motivoiva palkka on tärkeä jo hallintaa opetellessasi. 

 Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin asia, ota yhteyttä seuran agilitykouluttajiin. He kertovat varmasti lisää!

vierailevat kouluttajat